Sports Lady®

Sports Lady®

29.12.2016

Home sweet home



Reissusta kotiuduttu. Eilen lenkkeilin Kuusijärven maisemissa ja kävin neljä kertaa uimassa ja väliin aina kunnon löylyt. Avanto ei kyllä näin kylmältä ole tuntunut pitkään aikaan. Onhan siinä pieni lämpötilan vaihtelu kun tulee lämpimästä kylmään takaisin. Avanto on kyllä pitänyt mut terveenä sen jälkeen kun sen aloitin yli vuosi sitten. Ja joka aamuiset vihermehut tietysti. 

Loma on kyllä tehnyt tehtävänsä, vaikka itse reissussa kelit ei olleet kauhean kohdillaan. Lomaa se oli silti. Oli pakko kyllä pysähtyä. Vielä kun oli matkalla yksin. Pysähtyminen tekee hyvää. Vaikka tietty luin ja urheilin myös paljon. Kotona kuitenkin aina teen jotain. Ja kun on vielä ollut tää KonMari projektikin puolen vuoden ajan. Mutta oli niin ihana tulla omaan ihanaan kotiin. En edes muistanut miten ihanaa täällä on. 

Oon käynyt kävelyllä, venytellyt, uinut uimahallissa ja avannossa, nähnyt rakkaita ihmisiä paljon. Lomaa on vielä tämä viikko. Nautitaan siitä nyt! Vaikka ihana se on työtkin taas sitten aloittaa. 

Jos olet priorisoinnut hyvinvoinnin ensi vuodelle ykkösasiaksi ja olet aikeissa ottaa itsellesi PT:n avuksi projektiin, käy kurkkaamassa mun nettisivut. Treenaaminen ja kuntoon pääseminen on helpompaa kuin koskaan kun treenari tulee teille kotiin tai työpaikalle! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti