Sports Lady®

Sports Lady®

12.10.2016

Ulkotreeniä ja juhlavalmisteluita




Tää viikko on mennyt synttäreitä järjestäen ja töissä tottakai. Oikea synttäripäivä on 18.10, mutta juhlat on nyt lauantaina. Mun on vaikea puhua nelikymppisistä. Mielummin juhlista ;) Lapsi kyllä totesi viikonloppuna ihanasti, että nyt musta tulee aikuinen kun täytän tämän verran :D Juhlia järjestäessä mietin aina, että jokaiselle on syötävää ja suunnittelen aina menut sen mukaan ettei kukaan joutuisi tuntemaan itseään ulkopuoliseksi. Oon tehnyt kauppalistaa, miettinyt reseptejä ja eilen kävin Ikeassa ostamassa servetit ja pöytäliinat. Juhlat tai tilaisuudet yleensä on jotenkin haasteellisia järjestää. Nykyään on niin paljon erilaisia ruokavalioita ja tottakai allergioitakin ihmisillä. 

Vaikka oma ruokavalio on melkoisen tarkka, en anna sen näkyä juhlieni tarjoilussa vaikka itse ruuat tehdäänkin. Siellä on jos jonkinlaista sorttia luvassa ja itse syön sitten mitä syön. Vaikka itse söisin mieluiten raakakakkuja, ajattelen vieraita kuitenkin sen verran että tarjolla on vain yksi sellainen ja loput kaikki sitten ihan sitä ehtaa itseään: sokeria, voita, kermaa jne :D Oma syöminen poikkeaa kuitenkin niin paljon valtavirran ruokailusta. 

Tänä päivänä ravinnosta ja ruokavalioista on vain muuttunut toisille suorastaan uskonto, ja aina ei ole havaittavissa suvaitsevaisuutta tai hienotunteisuutta. Itse en tuputa omia näkemyksiäni sukulaisille tai ystäville, enkä vaadi myöskään erityiskohtelua missään. Jos tiedän, että juhlissa on tarjolla sellaista mitä en voi syödä, otan jotain omaa evästä vaivihkaa mukaan. Yhteisillä mökkireissuilla tms. jättäydyn pois yhteisestä syömisestä, ja teen itse itselleni ruuat, jos muuten on käytäntö ostaa yhteiset ruuat. Jos kaverit haluavat syödä pizzaa ja tacoja, tai aamupalaksi voileipiä ja jugurttia, saavat he syödä. Itse olen todennut, että ei kannata syödä, tulee vain huono olo kun ei ole tottunut. Mutta koskaan minulle ei tulisi mieleen alkaa luettelemaan että sitä en voi syödä, enkä sitä enkä tätä enkä tuota. Etenkään jos on kyseessä juhlat, joita joku kovalla vaivalla järjestää. Ja välillä se pulla on helpompi vain ottaa kun alkaa selittää miksei sitä mielellään syö. Käytöstavat pitää kuitenkin olla. 

Huomenna tulee ensimmäiset vieraat, kun mun ihana ystävä Jaana saapuu Rovaniemeltä. Mun hoitotäti <3 Kun olin ala-asteikäinen. Muistatte blogista ehkä viime hiihtoloman Lapin reissun, oltiin silloin Jaanan luona Rovaniemellä. Juhlavalmistelut ja hankinnat on hyvällä mallilla ja huomenna jatkuu. Eilen hain Ikeasta pöytäliinat ja servetit, tänään tein osan ostoksista. Huomenna taas kauppareissua ja kakkujen leipomista. Perjantaina vielä viimeiset ruokaostokset ja sitten pakkaan autoon juhlapäivää varten tarvittavat tavarat, ruuat, kakut, lapsen ja Jaanan. Ja sitten käynnistyy auto kohti Iittiä jossa on mun juhlat. Katja tulee vielä perjantaina apujoukoiksi juhlapaikalle, ja lauantaina aamupäivällä saapuvat loput apujoukot ja lopulta vieraat. Mietin pitkään järjestänkö juhlat ja päätin järjestää. Se oli loistava päätös. Ne muistot rakkaimpien kanssa säilyvät aina sydämessä. Stay tuned!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti