Sports Lady®

Sports Lady®

9.8.2016

Sporttia ja kirppistä


Reipas päivä tänään. Aamulla kävin tekemässä 8 kilsan aamulenkin ja iltapäivällä 20 kilsan pyörälenkin. Lapsi lähti skuuttamaan ja mulle tuli sitä omaa aikaa. Pyörälenkille siis. En oo päässyt fillaroimaan viime perjantain jälkeen. Aivan järkyttävä tuuli kyllä. Pyöräilin Viikin peltojen välissä, Vanhankaupunginkoskelle, sieltä Tuomarinkylän kartanon kautta Haltialaan ja kotiin. Chattasin myös nyt illemmalla Snapchatissa ja todettiin, että lenkkeillessä ja pyöräillessä kannattaisi laajentaa elinpiiriä ja lähteä aina vähän uusia maastoja haistelemaan. Sitä voi löytyä vaikka mitä upeita paikkoja ihan läheltä! Kun ottaa vain suunnan vähän muualle kuin yleensä.


Tänäänkin olen hoitanut kierrätyshommia. Muistatte varmaan kesän alussa, kun kerroin että hankin KonMari -kirjan. Sekin juttu blogeissa on varmaan jo niin "so last season", mutta mä en ole yksinkertaisesti ehtinyt raivata kaappeja tai karsia pois turhia tavaroita. Koko syksyn, talven ja kevään oli niin paljon duunia. Pari pakettia lähti postissa tänäänkin vaatteita uusille omistajille, kävin täydentämässä itsepalvelukirppiksen pöytää ja oon vastaillut kierrätysryhmien myytävien tavaroiden viesteihin. Tän kesäloman aikana oon laittanut kodin totaalisen kuntoon, eikä täällä pitäisi olla enää yhtään turhaa tai tarpeetonta tavaraa. Siis sillä lailla turhaa :) Ainahan tavarat on melko turhia ;) Mutta nyt jokaisella tavaralla on oma paikkansa ja kun avaan kaapin tai laatikon, näen heti mitä siellä on. Ja jotta tää mun kirppistouhu ei kuulostaisi ahneelta, on siitä ollut melkoinen ilo nyt kesällä rahallisesti. Liikunta-alan yrittäjä kun ei varsinaisesti kesällä rahassa kylve, varsinkaan jos pahuksen kokoajanhajonnutauto nieli kaikki kesää varten elämiseen tarkoitetut rahat. Yhden aikuisen talous ja yrittäjyys. Melkoisen hyvä yhdistelmä ;) Mutta en valita ja onhan tässä selvitty, tästäkin kesästä.



Niitä vaatteita mitä kaappiin jäi, on tullut käytettyä enemmän kuin pitkään aikaan (nyt kun sieltä löytää jotain). Aikaisemmin ei ollut mitään päällepantavaa, nyt sitä löytyy vaikken ole ostanut mitään. Ja täytyy sanoa, että koko ajan kovalla kädellä lähtee lisää ja lisää tavaraa. Jätän vain ne mitä käytän ja tarvitsen esim. vaatteista. Naisten urheiluvaatekirppistä kannattaa seurailla facessa ainakin lähiaikoina. Arvon vielä täällä muutamien hyvien housujen kanssa laitanko ne kiertoon, ja pari hyvää toppiakin siinä on. No toi mekko tuossa yläkuvassa.. Senkin mä laitoin myyntiin, mutta heitin sen päälle kun menin pihalle (eka mikä osui käteen) ja totesin, että täähän on kuitenkin ihan kiva. Huomatkaa myös valkoiset lenkkarit. Oon ensimmäistä kertaa pitkään aikaan jopa pessyt lenkkareita. Niistä tulee kuin uudet! Ne ei ollut noin valkoiset hetki sitten. Omien vaatteiden ja tavaroiden osalta oon ollut ostolakossa, tai oikeastaan se ostolakko on tullut ihan itsestään. Ei tee mieli yhtäkään rättiä kaappiin, kun niistä on hankkiutunut koko kesän eroon. Ja kun nykyiset on vallan hyviä. Niistä jäljelle jäävistä tavaroista tulee myös pidettyä parempaa huolta, kun niitä ei ole liikaa. 

Yhteydenotot alkavat syksyä kohti vilkastua PT-palvelujen osalta ja tunnitkin alkaa olla järjesteltynä. Tällä viikolla tapaan taas uuden ohjattavan. Musat pitäisi vielä syksyn tunneille tehdä. Sitten oonkin aika valmiina ensi viikkoon, kun iltatunnit taas pärähtää käyntiin täydellä teholla. 



Nyt sohvalle ja Netflixin House of Cardsin kimppuun. Netflix sarjojakaan en oo ehtinyt katsoa ikinä, tänä kesänä aloitin. Ja oon ihan koukussa. Mitäs nyt kun tää työtahti tästä vilkastuu ja lapsen harrastuksiin kuskaaminen taas alkaa joka ilta. Fudiksen rinnalle otettiin taas uimahyppy, joten ei oo vapaa-ajan ongelmia yhtenäkään iltana tai viikonloppuna. Nukkumisesta en luovu. Unta pitää tulla myös arkena vähintään 8 tuntia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti