Sports Lady®

Sports Lady®

10.1.2016

Todistustenjakojuhla

lauantaina Töölössä
Lauantaina jatkui Method Putkisto -ohjaajien Tieto Taito päivät Töölön Studiolla. Mun flunssa sitten päätti pahentua, perjantaina kun oli tosi kylmä päivä ja Hartwall Arenan kokoustiloissa oli niin kylmä että takkia olisi saanut vetää päälle. Kyllä me siellä jumpattiin ja väänneltiin ja käänneltiin, mutta oli myös luentoa ja paikallaan olemista. Ja myös tiivis päivä kaiken tiedon omaksumisen ja harjoittelun osalta. Itsessään sekin jo veti mehut pois. Koulutustenkin jälkeen oli aivan katki aina, kun on heittäytynyt hommaan 110%:sti.

Hartwall Arenalla perjantaina Marja näyttää ja minä kurkin vieressä :D
(kuva lainattu MP facebookista)
Lauantaina sitten heräsin toisen koulutuspäivän aamuun kuumeisena. Illalla pitäisi hakea todistuskin. Vaikka olinkin aika töttöröö, päätin sinne mennä. Oikeasti olisi mieli vain tehnyt jäädä sängyn pohjalle. Mutta myös toinen koulutuspäivä oli tosi hyvä. Kannatti mennä. Syvennyttiin taas metodiin ja tehtiin mm. aivan mahtava rentoutusharjoitus toisillemme. Se oli ihan mieletöntä. Päivä kaikkine harjoituksineen meni nopeasti ja lounas oli aika myöhään. Sen mä skippasin, ja samoin yhden markkinointia koskevan osuuden iltapäivästä. Oli pakko tulla kotiin lepäämään ja douppaamaan, että jaksaa illan. Ja niinpä mä sitten tokenin takaisin Studiolle. Oisko se sitten voinut olla tietynlaista stressin purkautumiskuumettakin? Että jännitin tai odotin iltaa. En tiedä. Kun menin takaisin, kollegat olivat studiolla täydessä tällingissä ja juhla alkamassa. Bändi viritteli kamojaan ja kohta meillä oli skumpat kädessä.

mun upeita ohjaajakollegoita Leena, Marianne ja Aki
Meidän MP-11 ryhmä oli kyllä aivan mieletön. Niin hyvä henki, hauskaa oli aina ja miten ihana näitä huippuja ihmisiä oli eilenkin nähdä. Meidän 11 ryhmästä valmistuttiin Akin kanssa tänään. Nämä ihanat sain napattua mukaan kuvaan ennen todistustenjakoa. Mikä ilo ja rikkaus ollut saada tutustua näin upeisiin tyyppeihin. 

"Hyvinvoinnin lumotar, sinnikäs uusiutuja, säihkyvä eteenpäin liitäjä - omankartan osaaja ja lukija" sanottiin kun sain todistuksen
No sitten ne todistukset.. Valmistuvat ohjaajat saavat todistukset 2 kertaa vuodessa. Vaikka mun näytöt oli vuosi sitten, oli niitä observointeja ja ohjauksia jäänyt omien töiden takia sen verran roikkumaan, että sain paperin nyt vasta sitten virallisesti käteeni :D Vaikka ohjaamaan olen jo päässyt puolentoista vuoden ajan. Tätä paperia ei todella helpolla anneta kenellekään, ja kyllä olo oli niin voittajan. Onnistuin olemaan itkemättä sen todistustenjakohetken, mutta kun ensimmäinen kollega tuli halaamaan ja onnittelemaan, niin pajatso repesi täysin. Ja siitä sitten jokaisen onnittelun kohdalla tirautin muutamat kyyneleet. Onneksi oli vedenkestävät meikkipohjat, niin sai noita kuviakin vähän otettua. Että jos tämä nainen heittäytyy aina täysillä ja nauraa täysillä, niin kyllä sitä sitten itketäänkin. 


kiitos Mariannelle kuvista
Ohjaajien kunniamainintojen ja valmistuneiden lisäksi juhlittiin myös Marjan 30-vuotisen uran juhlavuotta.


Salme Ruskin ja Marjan kanssa kuvassa

9.1 valmistuneet sekä kunniamainininnan saaneet Method Putkisto ohjaajat
kiitos Pialle kuvista
Juhlan jälkeen mut vietiin Farangiin illalliselle, juhlistamaan iltaa vielä lisää. Ihanat ruuat ja viinit ja huippu ilta. Kiitos <3


"Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen vaan se on tavoite itsessään"
- Robert A. Henlein
Farangin hamachi & salmon sashimi coconut lime & Crispy softshell crab ja ihanat jälkkäridrinksut
Mutta nyt on juhlat juhlittu ja paluu arkeen koittanut. Tänään alkaa tunnit ja illalla nähdään kahvakuulajengin kanssa Kumpulassa. On uudet musat ja ope intoa täynnä pitkän loman jälkeen. 

2 kommenttia:

  1. Onnea vielä tätäkin kautta saavutuksesta.

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Maiju <3 Nyt on kyllä niin voittajaolo. Tosin takaisin arkeen ja kohta kahvakuulaa pitämään ;) Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista