Sports Lady®

Sports Lady®

19.1.2016

Painonpudotusmeininkiä ja terveellisiä reseptejä



Heipparallaa! Täällä on painonpudotusmeininkiä takana nyt viikko ja päivä. Ekan viikon mittausten jälkeen paino on varmassa laskussa ja mitat pienentyneet. Huomattavinta oli ehkä vatsanseudun paksuimmasta kohdasta kutistuminen neljällä sentillä. Vyötärön kapein kohta oli pienentynyt 3 senttiä. Viikossa. Mutta kun on tottunut pitkään suhteellisen makeaan elämään, ainakin viikonloppuisin, oli viime viikonloppu kyllä pientä taistelua. Tapojen orjana olisi ollut helppo taas palkita itseään viikosta jollain pienillä herkuilla perjantaina. No enpä palkinnut en :D

Ruokia saa miettiä ja keksiä tosiaan kun syön viisi ateriaa päivässä. Vihermehun ja kahvin lisäksi oon aamuisin syönyt joko tuorepuuroa tai ihan lämmintä kaurapuuroa smoothien kanssa. Lounas on vähän kevyempi kuin päivällinen, ja välipalan ja iltapalan syön myös. Iltaisin olen tankannut jotain hiilarisempaa, tuntien jälkeen.. Puuroa ja kookosmannaa. Silloin ei yöllä herää kurnivaan nälkään. Viime viikolla söin paljon keittoja, tällä viikolla tuntuu hittinä olevan salaatit ja tortillat sekä bataattiranskalaiset katkaraputäytteen kanssa. Täältä vanhasta "Terveellisiä reseptejä" postauksesta löytyy tuo bataattiranskalaisten ja katkarapusoosin resepti. 

Tortillat on tosi helppoja ja nopeita. Tässä taas yksi esimerkki mun satunnaisesta ei-gluteenittomuudesta. Kaupan täysjyvätortillat on mainiota pikaruokaa (vaikkakin prosessoitua kökköä, mitä yritän myös välttää..). Nyt tuli lipsuttua siis. Mutta kun olet keittänyt kananmunia valmiiksi, paistanut jauhelihaa valmiiksi... On helppo täyttää tortilla ja nauttia se vihannesten ja salsan kanssa. Täyttävä, nopea, helppo ja hyvä. Yleensä avaan paketin ja laitan muutaman tortillan jääkaappiin. Loput pakastan yksitellen, silloin ne on helppo sulattaa ja tehdä pikaruokaa kun haluaa jotain hyvää ja nopeaa ruokaa.

eilisessä tortillassa broileria, vihanneksia, kananmunaa, salsaa

Illalla kävin pitämässä vielä Pilates -tunnin. Käyn viikottain pitämässä neljä tuntia yhden taloyhtiön jumppasalissa ja siellä on kyllä mahtavan kivaa porukkaa. Tulee itsekin hyvälle mielelle aina siellä käydessä. Niin kuin kaikilla mun tunneilla. Kumpulassa ja Snellullakin. Ajatelkaa, silloin joskus kun valmistuin PT:ksi, sanoin että ryhmäliikunta ei todellakaan tule olemaan mun juttu. Keskityn vain yksilöohjattaviin. Mutta miten siinä sitten niin pääsi käymäänkään, että aloin vähän kuin puolivahingossa silloin vuosia sitten vetämään kahvakuulaa myös ryhmille ja tässä sitä ollaan. 


Hyvää alkanutta viikkoa kaikille ja huomenna nähdään eteläisen Helsingin kuularyhmien kanssa! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti