Eilen oli pieni kirjoitushiljaisuus blogissa. Oltiin Katjan kanssa Kaapelilla taas NRJ Workout tapahtumassa. Ei jumpattu siellä sen suuremmin, aikomus oli mennä kokeilemaan tangolla tehtävää treeniä, mutta hivuttauduin pois kesken tunnin. Ei vaan tuntunut mun jutulle, eikä ollut kivaa ;) Muutenkin viikonlopun tunnit oli jotenkin mun makuun aikamoista rytkettä ja rykimistä ja tyydyin katsomaan vierestä. Paitsi Rähinä oli kivaa biletystä. Siinäkin itse säätelin askelkyykyt enemmän joraamiseksi kuin varsinaiseksi kyykkäämiseksi. Oon varmasti ollut niin pitkään pois tällaisesta, että se tuntuu itselle ihan vieraalle. Omaa liikkumista lähinnä ovat ulkoilu, kehonhallinta ja toiminnallinen treeni joko kuulan tai oman painon kanssa. Jos pyöräilen, teen sen mieluummin ulkona raittiissa ilmassa. Sama juoksemisen kanssa. Ja lihaskunto hoituu niin ikään eri konstein. Mutta tanssitunneille mä haluan ja ehkä menen sinne takaisin piankin!? Tänään kävin vaan rauhallisesti kävelemässä ja nauttimassa luonnosta, istuskelin pitkään kallioilla.
En halua mollata tai lytätä normi ryhmäliikuntatunteja, mutta jonkinlainen vastuu pitäisi ohjaajalla ylipäätään olla. Tunneilla teetetään teknisesti vaikeita liikkeitä ja nopea silmäys salin yli kertoo aika usein sen, että keskivartalon lihakset eivät ole mukana hommassa. Tangon kanssa epämääräistä heiluntaa ilman mitään tukea. Punnerruksissa puuttuu täysin lapatuki ja keskivartalon hallinta. Toki on hyvä että ihmiset liikkuvat, mutta tekniikkaan pitäisi tunneilla kiinnittää enemmän huomioita (näin tunneista saataisiin myös enemmän irti). Loukkaantumisia ja selkävaivoja olisi varmasti vähemmän. Toisaalta aikansa kutakin. Kyllä mäkin parikymppisenä kävin paljon jumpissa ja spinningissä ja tykkäsin tosi paljon. Se oli silloin se. Enkä nyt halua kuulostaa miltään jumppaterroristilta, joten älkää ryhmäliikuntaihmiset nyt dissatko mua. Liikkuminen ylipäätään on hyvä juttu kun siitä nauttii!
Oma suhde liikkumiseen oli pitkälle aikuisikään asti, että se nyt ei ole välttämättä kovin kivaa, mutta sitä on pakko tehdä että pysyy hoikkana. Ja nimenomaan ajatus oli hoikkana pysymisessä, eikä siinä mikä on terveydelle paras vaihtoehto (juu skippasin aina loppuvenyttelyt). Jos sanotaan, että estetiikka tulee ensin, niin siitä olen täysin eri mieltä. Hauskuus ja terveys ovat ne jotka kantavat pitkälle. Tällä viikolla yksi herra salilla sanoi asiakasta ohjatessani, että hän ei PT'tä tarvitse koska hänen paras motivaattorinsa treenaamiseen on "vanhuus ja kuolema". Aika karkeasti ehkä ilmaistu, mutta totta. Vähän sama juttu kuin, että paras motivaatio uralla etenemiseen ja elämässä eteenpäin pääsemiseen voivat parhaimmillaan olla v-mäiset ihmiset. Ja näitä on kuulkaa tullut matkan varrella vastaan. Ainakin mun oma asenne on sellainen, että mitä enemmän mua mollataan tai yritetään latistaa, niin sitä parempi yritän olla. Poikani itki kerran jalkapallo-ottelussa kun vastustaja oli liian päällekäyvä ja suorastaan epäurheilijamaisesti käyttäytyvä joukkue. Tuomari ei tähän sanonut mitään, mutta pari miestä siinä tilannetta seuratessaan kysyivät häneltä, että "Teithän sitten maalin?". Niin se mun mielestä menee oikeassakin elämässä. Elämä ei ole aina reilua ja tasapuolista kaikkia kohtaan, mutta on vain yritettävä eikä saa lannistua. Aina välillä tulee joku joka kampittaa ja tuomari ei vihellä. Sitten pitää vaan vetää maali ja tuuletella! Joskus se vihellys sitten kampituksesta tulee, mutta vaparista ei ole yhtä helppo tehdä maalia kuin hyvästä paikasta! Pitää vain yrittää kuitenkin kaikesta huolimatta. Samalle tasolle ei vastustajan kanssa pidä alentua ja lähteä kampittamaan ja tönimään takaisin. Mutta onhan se raskasta niitä maaleja yrittää tehdä jos aina yritetään kampittaa maalille juostessa vai mitä?
Mutta hauska on nyt tunnistaa taas itsessään se "hikari" puoli joka tulee aina esiin opiskelujutuissa. Haluan olla mahdollisimman hyvä ja hyvin perehtynyt asiaan. Koulussa halusin saada aina kympin ja luin tosi paljon. Ja sen vuoksi harjoitustuntejakin pidän. Että lokakuun näyttö menisi niin hyvin kuin mahdollista. Tosin koulussa tuntui enemmän, että opiskelin saadakseni sen numeron ja aikuisena asia on muuttunut siihen että haluaa oikeasti oppia ja sisäistää. Se numero ei ole pääasia enää vaan se oikea taito sitten käytännössä. Tunninhan ei vielä tarvitsisi olla edes näin pitkällä. Ja se tuleekin siitä muuttumaan ja parantumaan saamani palautteen perusteella.
Tällä viikolla mä kävin hankkimassa kaikki välineet tuntia varten: nystyräpalloja, voimistelupalloja ja kuminauhoja. Ja kyllä myönnän, että aavistuksen mua se keskiviikko jännittää. Hassu tunne, sillä tuntien pitämistä en todella jännitä koskaan. Mutta nyt mä mieluummin jännitän keskiviikkona ja vähän ehkä muutenkin syyskuun tunteja pitäessäni. Ja sen tiedän, että täysi harjoitusryhmä on täynnä ihania ihmisiä! Enpä sitten jännitä silloin lokakuussa kun tulee näyttötutkinnon aika! Toki pieni jännitys kuuluu aina asiaan ja sen avulla pystyt pusertamaan itsestäsi sen parhaimman ulos!
Tänään kuitenkin kotoisasti kahvakuulaa Intianpuistossa ja se onkin sitten kesän viimeinen ulkotunti. Saadaan nauttia raittiista ilmasta ja upeasta kelistä! Ensi viikolla ollaan sisällä!
Illalla nähdään Kumpulassa!
