Sports Lady®

Sports Lady®

28.3.2014

Kevään hoitosarjaa


Nyt tulee postausta tästä hoitosarjasta, josta jo vähän aiemmin kirjoitin. Tarkoitus on saada raskaiden jalkojeni tilalle ne omat, kevyemmät jalat takaisin. Hoidot ja bloggaus on osittain toteutettu yhteistyössä hoitola Pisaran kanssa.

Hoitolan omistaja, plastiikkakirurgiaan erikoistunut sairaanhoitaja, Teresa Sepponen on perustanut Pisaran noin 10 v sitten ja hän on kehittänyt ja luonut Method Pisaran konseptin. Pisara koostuu hyvinvointialan ammattiverkostosta, jonka yhteisenä tavoitteena on asiakkaiden kehon ja mielen harmoninen tasapaino sekä terve, hyvä ulkonäkö. He tarjoavat kokonaisvaltaisia ratkaisuja. Teresa luennoi myös terveellisistä elintavoista ja hänen luennostaan kirjoittelin aiemmin. Täältä pääset lukemaan tekstin!

Pisara sijaitsee Köydenpunojankadulla Kampissa. Hoidoissa otetaan huomioon kaikki sisäiset ja ulkoiset tekijät, jotka vaikuttavat solun toimintaan. Näitä ovat mm. stressi, tunteet, elämäntavat, aineenvaihdunta. Päämääränä on terve ja kaunis keho. Kauneutta ja estetiikkaa ei kuitenkaan voi saavuttaa ilman soluterveyttä. Tästä syystä heillä on myös erilaisia terapeutteja keskuksessaan ja joskus yksi hoitosarja voi sisältää Kurvila-hoitojen lisäksi esim. henkistä valmennusta, otsoniterapiaa ja vaikka ihoterapiaa tai hierontoja.

Alussa minulle tehtiin hoitosuunnitelma. Hoitola käyttää hoitomenetelmää, joka tyhjentää yksittäisiä rasvasoluja ja saattaa kuonakertymiä luonnollista kautta ulos kehosta aineenvaihdunnan mukana. Hoitajat seuraavat jokaisella hoitokerralla kudostuloksia ja tarvittaessa hoitosuunnitelmaa muutetaan. Minulle alustava arvio oli 13 hoitokertaa. Se perustuu kuonakertymien pakkaantumiseen tiukaksi, joka lähtee kuulemma hellittämään, mutta sen lisäksi pitää myös keskittyä muihin tekijöihin. Näitä muuttujia ovat maitohappotreenin jättäminen pois, oikeanlainen ruokavalio ja lihashuolto. Hoitojen tuloksena selluliittiin pitäisi poistua aina varastoituneita rasvakertymiä myöden, jotka ovat jalkoihin kerääntyneet vuosien aikana.

Yhdistelmähoidot kestävät kahdesta neljään tuntiin, riippuen siitä mitä hoitoon aina sisällytetään. Hoito pitkän kaavan mukaan aloitetaan lihasstimulaattorilla, stim-sähköllä, joka treenaa lihasta ja verenkierto saadaan näin tuotua lihakseen. Makaan hoitopöydällä sähköpiuhat jaloissa. Se ei satu, tuntuu pientä siritystä etureisissä. Pakarat taas laitetaan töihin samaan aikaan. Se puolestaan aktivoi ja liftaa takamusta. Tämän sanotaan vastaavan salilla kyykkyä, mutta maitohappoa ei vain synny. Pakaroihin tulee enemmän sähköä ja niihin nostetaan virtaa, jotta lihas tekee kunnolla töitä. Tämän jälkeen avataan imusolmukeet eli varmistetaan, että lymfanesteiden kiertokanavat ovat auki ja sitten lymfataan hoidettava alue. Sitten kuonakertymiä aletaan tyhjentää ultraäänen avulla. Sillä aktivoidaan myös rasvan palamista ja aineenvaihduntaa. Ultraäänen toimintaa voi verrata moottorin mäntään: se pusertaa sekä rasvasolua että kudosten välitilaa niin, että nesteet ja kuona-aineet puristuvat eteenpäin. Tätä tehtiin muutamalla ensimmäisellä kerralla vain etureisiin. Sitten hoitojen edetessä ultraa tehtiin myös takareisiin. Käytännössä ultraa tulee 40 min per jalka. Sitten taas lymfataan. Seuraava vaihe on tuskallinen ja muistuttaa reisien imurointia. SPM vacupress alipainelaitteella tuodaan verenkierto pintaan. Ja seuraavaksi tehoja nostetaan ja aktivoidaan "hinkutuksin" sidekudoksen elastiini- ja kollageenisäikeet. Kiroilen ja itken ensimmäisillä kerroilla, melkein potkaisen hoitajaa ja lähes tipun pediltä. Kerta kerralta tämä helpottuu kuitenkin. Tämän päälle jälleen hoidettavan alueen lymfaus. Hoidon lopuksi makaan vielä tunnin infrapunakääreissä ja hiki virtaa. Eli mistään hemmotteluhoidosta ei tosiaan ole kysemutta lopputulokset toivottavasti puhuvat puolestaan!

Hoitoja on nyt muutamia takana ja kirjoittelen seuraavassa aiheeseen liittyvässä postauksessa kuulumisia ja tuntemuksia hoitojakson ajalta ja lopussa tottakai tuloksia. Alussa otettiin kuvat jaloista sekä mittanauhalla mitat. Joka kerran jälkeen on ollut erilaisia reaktioita ja kroppa tuntunut erilaiselle. Niistä pian lisää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti