Sports Lady®

Sports Lady®

2.1.2014

Katsaus vuoteen 2013 - ensimmäinen vuosi yrittäjänä



Yhden loppu on aina toisen alku tai että kaikella on tarkoituksensaNiinhän sitä sanotaan ja niin se menee2013 tammikuussa CocoVi Bar'n hommat vaihtuivat kokonaan Sports Ladyn kuvioihinSports Ladya olin alkanut jo 2010 kehittämääntehnyt sitä koko ajan toisen työn ohellaAavistuksen kuitenkin vuosi sitten jännitti mitä tästä tuleeSiirtyä kokonaan yrittäjäksiVuosi 2013 on ollut aivan mieletönja olen saanut tehdä töitä upeiden ihmisten kanssa ja upeiden juttujen parissaCocoVi Bar'lta jäi kuitenkin mahtavat muistot ja niin paljon osaamista raakaruokapuoleltaSitä olen hyödyntänyt kun olen pitänyt Raakaherkut kursseja. Toki yrittäjän arki ei ole mitään ruusuilla tanssimista vaikka siinäkin on omat hyvät puolensa!

Vuosi on koostunut niin ravintovalmennuksista kuin henkilökohtaisten treenattavien valmennuksestaOlen tehnyt myös pelkkiä kahvakuulavalmennuksia ja kuntosalivalmennuksiaNäiden lisäksi tunnit ovat pyörineet jatkuvastiOlen käynyt yrityksissä pitämässä kahvakuulaa heidän henkilöstöilleenToimelan Opiston tunnit ovat pyörineet tänäkin vuonnaPuistokuula aloitettiin huhtikuussa Kumpulassa kun oli vielä luntaKesäkuussa alkoivat myös Kaivarin kuulatunnitKesä oli aivan mieletön! Ja Aleksanterin Teatterilla olen pitänyt paljon kahvakuulakursseja ja siellä pyörii myös Sports Ladyn viikottaiset kuulatunnit tiistai-aamuisin

Oman itseni kehittäminen vuonna 2013 jäi itseopiskeluun monista jutuistaja sitten kuitenkin kansainvälisen TRX-valmentajan pätevyyden kävin tekemässä loppuvuonna VierumäelläTöitä on ollut niin valtavastiettä aikaa omaan kehittämiseen ei ole löytynyt niin hyvinNyt kun yritys jo pyörii ja useimmista asioista jotka liittyvät sen pyörittämiseen on tullut rutiiniaon helpompi irrottaa aikaa myös itselle. 
huhtikuussa Kumpulan Intianpuistossa
elokuussa Kumpulassa
Kaivarin kuulatuntilaisia kesällä 2013
kuulaa Aleksanterin Teatterilla 
mä nautin mun työstä
kotitreeniä valmennettavan kotona ja pieni apulainen
Vaikka saan työkseni liikkuaniin toki mieli kaipaa myös omia treenejä ja olen yrittänyt käydä tekemässä myös omat viisi treeniä viikossaKävelylenkit on aivan ihania ja niitä toivoisin tekeväni tänä vuonna vähän enemmänTänä vuonna mukaan tulee myös Method Putkisto Pilates -koulutusjoka kestää koko vuodenSitä odotan kovasti! Se tulee olemaan mieletön lisä tähän kaikkeenja tottakai on mahtavaa että oma keho pääsee nauttimaan koulutuksen tuomista hedelmistä ja voi taas paremmin! Tänä vuonna konkretisoitui taas selän vanha välilevyongelma kun innostuin juoksemaan liikaaJuoksu on jäänyt ja selkä on kunnossa. 2013 alkuvuodesta mulla myös havaittiin kilpirauhasen vajaatoiminta ja tämäkin pikkuhiljaa alkaa löytää tasapainoa!

meren rannalla on hyvä jäsentää omia ajatuksia - kävelylenkit on ihan parhaita
omaa treeniä olen tehnyt tuntien ohella 
Kati on jeesannut mua omissa salitreeneissä 
avoimin mielin mennään myös vuoteen 2014
Vuodet 2012 ja 2013 olivat elämässäni melkoista myllerrystä ja niistä selvittyäni tiedän selviäväni mistä vaan. Täältä voit lukea alanvaihdostani ja viime vuosien myllerryksistä! Tärkeintä on pitää mieli positiivisena ja uskoa unelmiinsa! Ja tehdä mitä sydän sanooOlemme täällä vain kerran. Onni on tässä hetkessä!

kiitos tästä vuodesta kaikille 
Aarrekartta 2012 
Aarrekartasta on moni kohta löytänyt paikkansa ja vielä on paljon unelmia saavutettavanaInnolla lähden vuoteen 2014 tavoittelemaan unelmiani. Blogikin täytti marraskuussa kolme vuotta ja olen niin kiitollinen ja iloinen näistä lukijamääristä! Kiva kun käytte lukemassa! Kiitos! Blogia haluaisin myös parantaa ja laittakaa ihmeessä palautetta ja kommentteja jos haluaisit täällä jonkin asian muutettavan tai parannettavan!

Ja vielä kiitos vielä kerran kaikille ihanille asiakkailleni ja yhteistyökumppaneilleTeidän kanssanne on ollut mahtava tehdä töitä ja loppiaisen jälkeen lähdetään taas täydellä höyryllä liikkeelle! Odotan innolla!

Tämän vuoden kahvakuula tunneista voit lukea täältä ja nettisivuilla on kerrottu myös enemmän Sports Ladyn valmennuksista! Uutuutena alkaa tammikuussa lounaskuulatunnit Kumpulassa! Myös Sports Lady kuntoremonttiin on vielä muutama paikka alkeisryhmään ja jatkoryhmään yksi paikka!

4 kommenttia:

  1. Innostava teksti, joka on täyttä totta! Hyvä kun löytyy ihmisiä jotka osaavat olla positiivisiä! Mielenkiintoinen blogi, josta on ollut kiva seurata elämänmuutosta. Onnea vuoteen 2014!

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos paljon! Kyllä positiivisuudella pääsee aina pitkälle! Kiva kuulla ja sinne myös hyvää vuotta 2014!

    VastaaPoista
  3. Onnea pilatesohjaajakoulutukseen lähtemisestä. Miksi muuten päädyit Putkistoon? Kävin itse Somatic Studion koulutuksen, mistä pidin valtavasti.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Minna! Odotan sitä tosi paljon! Päädyin Putkistoon sillä olen siellä käynyt jo 20 vuotta sitten ja pidän MP Putkisto Pilates ohjaajien tunneista eniten (tosin en oo Somatic Studiolla käynyt). Arvostan Marja Putkistoa myös muutenkin kaikessa mitä hän on saavuttanut ja hänen koulutuksensa tuntui minulle sopivimmalta! Lisäksi aikataulujen osalta (töiden ja perheen puolesta) kisakallion viikonloput sopivat vielä hyvin kalenteriini!

    VastaaPoista