Sports Lady®

Sports Lady®

8.10.2013

Sinappinen linssisalaatti lisukkeena ja palkokasvien terveysvaikutuksista


Eilen illalla mä taas fiilistelin sohvalla ja luinViime aikoina oon selaillut tätä Gwynethin kirjaa ja kaimani Hannan Fuel Food kirjaaIt's all good -kirja on mun mielestä ihana! Tykkään isoista kirjoistajoissa on laadukas paperi ja hienot kuvat. Voin vain istua sohvalla ja selailla tätä ja välillä lukea toista kirjaa! Sen lisäksi täällä on asiaa ja hyviä reseptejäJa järjettömän hyviä reseptejä molemmissa! Viime viikkoina olen myös lukenut ruokavalion merkityksestä sairauksien ja erityisesti syövän ehkäisemisessäNiistä tulossa juttua myöhemmin.

Eilen kuitenkin päätinettä tiistain ruokana olisi sinappista linssisalaattia ja lohtaLohen hain eilen MustapekastaVihreät linssit taas tänään Ruohonjuuresta ja sitten Lidl'stä kaiken muun tarvittavan (kirsikkatomaatitpunasipulindijon sinapin ja toisen sinapinpersiljan)Muita aineita oli kotona valmiina (oliiviöljyävalkoista balsamicoasitruunaa ja suolaa).



Annos valmistui vajaassa puolessa tunnissaSillä välin kun linssit kiehuiniin tein kastikkeen ja pilkoin vihanneksetLoppu olikin helppoaYhdistää huuhdellut linssit ja vihannekset sekä kastikeja nostaa lohi viereen kaveriksiHelppoanopeaaälyttömän hyvää ja edullista. Ja illlaksi on toinen annos nyt valmiina kaapissa!



Jos et vielä käytä palkokasveja ruuanlaitossasuosittelen niitä käyttämäänNiissä on pelkästään terveellisiä ainesosia ja ne eivät maksa juuri mitään (linssipaketti maksoi alle vitosen ja siitä ei paljon tähän annokseen mennyt)Värin ja maun lisäksi ne ovat täynnä proteiiniavitamiinejamineraalejaantioksidantteja ja kuituaErinomainen apu verensokerin tasaamiseen ja painonhallintaanLisäksi tutkijat uskovatettä herneiden papujen ja linssien sisältämät ainesosat voivat suojata syövältä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti