Sports Lady®

Sports Lady®

19.6.2013

Kahvakuulaa Kumpulassa - personal training & tunti


Iltapäivällä treenautin valmennettavaa Kumpulan hiekkakentälläSitten pieni tauko ja kuudelta alkoi tuntiAivan loistavalla meiningillä jengi veti ja mukana oli myös muutama ensikertalainenVaikka me ollaan aloitettu jo osan kanssa huhtikuussa täälläniin ensikertalaiset ja konkarit saavat hyvän treenin kaikkiAnnan eri vaihtoehtoja liikkeille ja kuulan painolla voi aina säädellä tehoa! 

Yleisön pyynnöstä todennäköisesti jatketaan tunteja vielä syksyllä ja läpi talven! Tähän otan sitten lähempänä ilmoittautumisia vastaan ja katsotaan saadaanko me sopiva ryhmä aikaiseksi!
Hyvä fiilis ja huomenna olisi vuorossa aurinkoinen Kaivopuisto! Siellä pidän vain yhden tunnin klo 18-19sillä suurin osa ilmoitti ettei toiselle tunnille pääse! Eli huomenna pääsee vielä kuulailemaan juhannuksesta huolimatta ja tunnin jälkeen mä sitten suuntaan mökille.

Ravintovalmennuksia ja muita treenejä on mahdollista varata vielä heinäkuun parille ekallekin viikolleKaksi heinäkuun vikaa viikkoa olen lomallaEn tiedä vielä missäJossain määrittelemättömässä paikassa todennäköisesti nauttimassa kuitenkin Suomen kauniista kesästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti