Sports Lady®

Sports Lady®

27.5.2013

Hierojalla ja myöhäinen lounas

Myöhäinen lounaani (tattaria, lohta ja salaattia - helppo pikalounas) oli vasta puoli neljän maissa. Aamiaisen jälkeen olin syönyt välipalaksi yhden Bouncen ja kauppareissulla vähän mansikoita.. Oli jo nälkä. Välipalojen avulla pyrin pitämään ruokailurytmin tasaisena niin, että aterioiden väli on max neljä tuntia.

Koko päivä meni töitä tehdessä ja puolilta päivin kävin Medstepsissä Seijalla hierottavana. Seija Vuorijärvi on aivan huippu ja hänellä olen käynyt säännöllisesti jo pidemmän aikaa. Ilman Seijaa olisin varmaan aika huonossa työkunnossa ja tänäänkin sain hyvät ohjeet kuinka hoitaa kotona takareisien ja pohkeiden kireyttä. Sen loistavan hieronnan lisäksi tietysti, missä keskityttiin erityisesti jalkoihin. Ja ensi viikolla menen uudestaan hoidettavaksi. Käykää hyvät ihmiset säännöllisesti hierojalla, etenkin jos liikutte paljon. Me suurin osa ollaan myös todella laiskoja venyttelemään ja vielä sitä silloin naureskelee ja vähättelee kun kaikki on hyvin, mutta kun ne paikat kerran sitten pettää niin kaduttaa. Ja Seijaa suosittelen erittäin lämpimästi! Sijaintikin on loistava, aivan Helsingin ytimessä Yrjönkadulla!





Tänään käyn vielä tekemässä yhden ohjauksen asiakkaani kotona ja sitten nauttimaan aurinkoisesta illasta.

Aamulla on huomenna taas Aleksanterin Teatterin aamutunti ja ilokseni tunnille on alkanut ilmestyä myös uusia kasvoja. Ja miehiä erityisesti. Tunneilla käy siis niin miehiä kuin naisiakin ja maanantain aamutuntihan on miesvoittoinen. Eli tervetuloa kaikki ikään ja sukupuoleen katsomatta!

Ja vielä on paikkoja vapaana Aleksanterin Teatterin kahvakuulakurssille su 2.6. Lisää tietoa www.sportslady.fi.

- Posted using BlogPress from my iPhone

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti