Sports Lady®

Sports Lady®

17.1.2012

Tiistaifiiliksiä

Nyt "detox-kärsimyksen" jälkeen on hyvä laittaa taas ruokavalio kuntoon. Aamuisin saan taas syödä puuroa ja raejuustoa, ihanaa! En tiedä vaikuttiko detox piristävästi jälkikäteen vai piristyinkö kahvista vai siitä kun lopetin detox-kuurin ja siirryin omien ruokien pariin. Pirteä olen joka tapauksessa. Asiaan vaikuttanee hyvin levätty viikonloppukin. Tuntuu että energiaa riittää. Tosin kuulin tänään, että tämä oli vasta alkua ja sitä olisi kannattanut jatkaa pidempään. Parikin viikkoa ja sitten vähitellen siirtyä "normaaliin ruokaan". Tosin en toteuttanut hifiversiota detoxista, sillä söin myös "tavallista ruokaa" (niin kuin ohjeissa annettiin lupakin...). Kyllä mä vaan enemmän olen tällainen punttipena, ja siihen ei detoxit oikein sovi.


Ruokailu onkin aika lailla peruslinjoilla kuin ennenkin. Aamupalana olen todennut puuro/raejuusto combon olevan paras vaihtoehto minulle. Aamupala, lounas ja välipala on pakattava aamulla laukkuun useimpina päivinä. Vaivannäköä se vaatii ja viitseliäisyyttä... 
Lounas- ja välipalatarvikkeita
Näitä mä sitten raahaan ympäri kaupunkia. Treenikamoja, eväitä, kannettavaa.. 
Lounaaksi kanaa tai kalaa vihannesten kanssa ja vähän raejuustoa, välipalaksi rahkaa ja marjoja ja päivälliseksi vihanneksia, täysjyväriisiä sekä kanaa tai kalaa. Iltapalaksi syön vielä usein rahkaa. 


Superfoodeja tulee vedettyä lähinnä aloe veran muodossa veden joukkoon, tai sitten opti-MSM:ää ja camu camua laitan myös veteen. Vähän macaa ja ashwagandhaa ehkä johonkin, mutta siinä se melkein on. Tosi monet foodit ovat ihan mielettömän herkullisia, ja addiktoivia. Vaikka sanotaan, että niiden ravintorikkauden takia niitä ei tarvitse paljon, mutta minulla asia menee kyllä ihan päin vastoin. Raakasuklaata voisin syödä koko paketin, mulperipussi katoaa hetkessä ja trainlmixit samoin.. Ja meidän ihanat smoothiet. Ne ovat niin hyviä. Just name it. Nyt pitää vältellä näitä herkkuja vaikka terveellisiä ovatkin. Aamulenkit alkaa nyt, teen niitä nelisen kertaa viikossa tyhjään vatsaan ja sitten vasta puurot napaan. Salitreenejä yritän saada 3 viikkoon. 
Vesipullossa camu camua ja opti-MSM sekä mehua jossa kurkkua, selleriä ja inkivääriä
Pikapuuro, sokeriton marjakeitto ja raejuusto eväänä töissä (joo tiedän mikä lisäainehirvitys, mutta nam!)

4 kommenttia:

  1. Tiedätkö mistä Lifefactory pulloon voisi ostaa sellasen imuosan korkin tilalle?

    VastaaPoista
  2. En ole törmännyt missään sellaiseen, mutta ehkä niiden nettisivuilta löytyy? Se olisi kätevä!

    VastaaPoista
  3. Pystytkö joskus laittaa/kuvata sun annoskokoja? Itellä on niitten suhteen ongelmaa, eli tulee syötyä hyviä juttuja mutta ilmeisesti liian isoja annoksia. Tai sit pitää vaan hankkia vaaka...

    VastaaPoista
  4. Moi Tii! Vaaka on hyvä olla olemassa, hetken kun sillä punnitsee niin oppii hahmottamaan annoskoot ja selviää ilmankin. Voin laittaa jonain päivänä kuvat syömistäni ruuista. Tänään se jo piti tehdä, mutta taisin olla niin nälkäinen puuroni kanssa että tämä unohtui :)

    VastaaPoista