Sports Lady®

Sports Lady®

19.6.2011

Kuulahullut Vuokatissa osa I



Kuulahullut starttasi lauantaina klo 10.00 Sokos Hotel Vuokatissa. Paikalle oli saapunut joukko kuulahulluuteen sairastuneita henkilöitä. Vettä tuli kuin aisaa ja aloitimme hotellin terassilla kuulajumpalla. Laukattiin, leikittiin ja huudettiin ja kun oli tarpeeksi lämmin, alettiin käydä tekniikkaa läpi. Tekniikkatreeniä oli hetki ja sitten aloitettiin kilpailu.


Porukka oli jaettu joukkueisiin ja viikonlopun kisailu alkoikin samantien. Ensimmäinen osa kilpailua oli seuraavaa: joukkue teki 8min etuheilautusta, ja välillä käytiin ampumassa nuolipyssyllä. Ja sitten tehtiin 8min vauhtipunnerrusta ja välillä ammuttiin. Tässä joukkueemme "Lihaa" (=Liina, Hanna ja Antti) otti heti murskavoiton. 





Sitten tankattiin lounasta, jonka jälkeen siirryimme ulos. Sade oli sopivasti lakannut. Toinen kisaosuus oli "Kölkky". Etuheilautuksella kaadettiin tukkeja. Säännöt olivat samat kuin Mölkyssä. Aivan mahtavaa!







Ja seuraavaksi oli vuorossa Kuulagolffia. Ensimmäiseen renkaaseen (par 3) kuula oli saatava normaalilla etuheilautuksella edeten. Toiselle renkaalle kuulaa heitettiin rinnalta ja kolmannelle pään yli. 


Tanelin taidonnäyte pään yli heitosta


Antti heittää. Älä kokeile tätä liikettä kotona ;)
Pään yli heitto by Kuulasisko


Sitten oli vuorossa kuulan vatkausta. 4 kg kuula oli liinassa ja sitä pyöritettiin minuutti aivan kuten hyppynaruakin. Vaikuttaa ehkä helpolta, mutta sitä se ei ollut. Tässä Tanelin ja Tuomon taidonnäyte. Tässä jo isokin mies vähän irvistää. Omalta osaltani selvisin tämän kisaosuuden kunnialla loppuun, mutta selkäni hieman loukkasin. 






Ja aivojakin jouduttiin välillä käyttämään. Kuulia piti pinota kannon päälle päällekäin niin paljon kuin mahdollista. Voitto meni sille joukkueelle joilla oli eniten kiloja kannon päällä. 


Jotta homma ei olisi ihan helppoa, laitettin seuraavaksi liina kiinni pyöriin ja sinne 16kg kuula. Kuula piti kiskoa mäen päälle. Liina ja Antti polkivat meidän joukkueessa ja minä nappasin mäen alla 16kg kuulan käteen ja juoksin sitä kantaen mäen päälle kun muut kiskoivat fillarit sinne. Huh :) Tässä vaiheessa selkäni sanoi sopimuksen totaalisesti irti ja oli lähdettävä hakemaan kylmäpussia. 




Viimeisenä tehtävänä joukkueilla oli siirtää 150kg painosta kuulia toisen mäen päältä toisen mäen päälle. Tässä vaiheessa Sports Lady joutui jättämään leikin kesken, mutta Liina ja Antti hoitivat kuitenkin Tanelin avustuksella homman tyylikkäästi kotiin ja kisa oli ohi. 


Ready for the KuulaKaala
Päivä huipentui saunomiseen ja KuulaKaalan Kipossa. Kaalassa palkittiin voittajajoukkue. Meidän hyvin alkanut kisa päättyi "ei palkintosijoille" ja voiton vei "Kuula Karpaasit" -joukkue, joka hienosti kiri tiensä voittoon päivän aikana. Palkintona heille oli ilmainen osallistuminen ensi vuoden Kuulahulluihin. Etelän tyttöjä (oltiin Liinan kanssa ainoat kuulahullut eteläsuomesta) muistettiin myös hienoilla hatuilla. 


Sitten esiintyi Kaalan tähti "Kavala Salakka", jossa joukkueemme Antti sekä Kuulahullujen toinen isäntä Taneli, esiintyivät. "Tahdon pakastella fisuja" ja muut biisit raikasivat ja kuulakansa jorasi. Hieno päivä oli eilinen, ja tänään leiri jatkuu "Kuulakävelyllä" ja "Jymykuulalla". 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti